lauantai 21. toukokuuta 2016

18.-21.8.15 Suolaista vettä ja auringonlaskuja



Tiistai 18.8.

Aamusta jätimme Goclawin marinan, sillä tänään oli tarkoitus purjehtia, olihan meillä nyt masto ja purjeet paikoillaan. Ensin meidän piti kuitenkin motoroida keulapurjeen avittamana useampi maili, ennen kuin pääsisimme Stettinin lahdelle (Szczecner Bucht). Kuvasin matkalla ilmeisesti kaikki reunamerkit, joita väylällä on: miksiköhän? Tuolla Oder-joen alueella on muuten tosi paljon merimetsoja.



Ihmettelimme taas Policen alueen suurta tehdasaluetta ja valtavia kuonakasoja, joita on parinkymmenen kilometrin päässä Stettinistä luoteeseen, Oderin länsirannalla. Teollisuusalueella tehdään lannoitteita, muoveja, pigmenttejä ja muita kemikaaleja. Valtava alue...

Valtava teollisuuskeskittymä Policessa
Hurjan näköiset kuonakasat...



Purjehdimme Stettinin lahdella mukavassa tuulessa luoteeseen, kohti Saksaa. Kapu nautti suunnattomasti tästä moottorimeluttomasta menosta, minä myös. Olihan se tuhansien motorointimailien jälkeen mahtavaa kuulla vain tuulen huminan purjeissa ja aaltojen kohinan veneen kokassa.

Ohitimme taas entisen rautatienostosilla ja kiirehdimme Peenestromin sillalle, joka avattaisiin 16.50. Aivan hyvin ennätimmekin, vaikka jonon viimeisenä ajoimme sillan pohjoispuolelle.

Se näkyi jo tosi kaukaa...
Ja oli melkeesti pelottavan suuri...
Viimeisenä pääsimme Peenestromin sillan pohjoispuolelle...

Nyt meillä oli vielä reilu tunnin matka Rankwitzin marinaan, jonne rantauduimme kuuden maissa. Satamaväkeä emme löytäneet, vaan onneksi saimme vessakoodin viereisen veneen väeltä. Kävimme kaupassa ostamassa savumakrillia ja uusia perunoita, ja kyllä kevyt, salaattinen ilta-ateria maistui hyvältä.
Illalla kuvasin monen muun ihastelijan kanssa komeata auringonlaskua ennen nukkumaan menoa.

Muutkin kuvasivat upeata auringonlaskua...

Sattui joutsenperhe sopivasti auringonsiltaan...


Keskiviikko 19.8.

Olimme päättäneet jäädä lepäilemään tähän pieneen satamaan vielä yhden yön yli. Aamulla heräsimme siis ilman kiirettä ja huomasimme, että kolmea lukuun ottamatta muut vierasveneet olivat jättäneet sataman. Päivän mittaan rannassa kävi kaksi suurehkoa "tuurimoottoria", joiden matkustajat täyttivät sataman ravintolat ja muutaman tunnin kuluttua matkansa jatkui. Meillä oli pienoinen kohtaus veneessä, kun jossain vaiheessa iltapäivällä huomasimme veneen istuinlaatikossa puolimetrisen rantakäärmeen. Se sähisi peloissaan, kun ei löytänyt tietä pois liukkaasta lasikuitulaatikosta. Emme tiedä, kuinka se meille oli joutunut, vaan Kapu poisti vedenpoistoaukon päältä sihdin ja ohjasi kannen kuurausharjalla käärmerukan takaisin veteen.

Illalla taas ihailimme sitä komeata auringonlaskua.


Pieni se on 44 jalkineeseen verrattuna...
Saatiin se vihdoin löytämään tie ulos veneestä...

Siellä se ui vapaudessa...

Torstai 20.8.

Aamusta normaaliaikaan jätimme Rankwitzin laiturin ja jatkoimme edelleen kohti luodetta, ja Wolgastin siltaa. Olimme sillan luona tuntia ennen avausaikaa, joten otimme kiinni Wolgastin kaupungin satamalaituriin.
Täällä olimme yöpyneet 14.8. kesällä 2012. Silloin olimme aamulla odottamassa sillan avausta ja ihmettelimme, kun mitään ei tapahtunut. Vihdoin siltahenkilökunnasta joku näytti meille pahville kirjoitettua teksiä, josta huomasimme sillan avautvan vasta klo 12.45. Menimme takaisin laituriin ja ennätimme tehdä muutman tunnin kierroksen kaupungilla.
Tällä kertaa söimme vain paiväpalan ja jaloittelimme, kunnes tuli aika lähteä monien muiden mukaan kohti sillan avausta.

Monia kulkijoita molemmin puolin...
Ajoittain purjehdimme oikein vauhdilla pikkusen kilpaillen muitten veneitten kanssa ja kun pääsimme Kapun mielestä oikeaan suolaveteen, oikealle Itämerelle, antoi hän ryypyn vedenhaltijalle kiitokseksi mereen pääsystä...

Purjeet pulleina...
Ryyppy Itämerelle...
Saavuimme Neuhofin marinaan puoli 7 maissa illansuussa. Täällä olimme aikoinaan v. 12  saaneet juoda mielestämme parasta olutta, Störtebecker dunkel, ja sitä siemaisimme nytkin lasillisen, ennen yöpuulle vetäytymistä.

Perjantai, 21.8

Aamulla emme pitäneet kiirettä, sillä Stralsundin sillalle oli matkaa vain viitisen mailia ja se avautui vasta  vartin yli viisi. Purjehdimme suotuisassa tuulessa oikein mukavasti.(Kapu melkein loisti ylpeydestä. kun ohitimme muutaman isomman veneen) Odottelimme pohjoisesta tulevia veneitä monien purkkareitten, yhden purjelaivan ja armeijan laivan kanssa. Lopulta olimme kolmas vene, joka pääsi sillan pohjoispuolelle ja Stralsundin marinaan. Siellä ei ollut sataman puolesta vastaanottajaa, vaan eräs englantilaismies taiteili metallisella sivupuomilla ja helpotukseksemme kiinnitti puolestamme veneemme peräpään kiinnitysködet. Kyllä meiltä olisi jäänyt taiteilematta sillä puomilla!
Maksettuamme satamamaksun lähdimme ruokaostoksille ja samalla kiersimme taas Nikolaikirkon ja raatihuoneentorin kautta. Edellisellä kerralla oli videoinut lasten tanssia suihkulähteellä, nyt kuvasin vain vanhan torin katunäkymiä. 



Illemmalla oli tietenkin ikuistettava näyttävä auringonlasku, joka täällä oli jo noin 20.15...



lauantai 14. toukokuuta 2016

15.-17.8. Masto pystyyn ja purjehtimaan

 Lauantai 15.8.2015. Maston nosto

Stettinissä olimme jalkeilla jo heti aamusta, vaikka mastonnosto olikin sovittu vasta puolille päivin. Tekemistä kyllä riitti, joten hyvä, ettei kaikki jäänyt aivan viimetippaan, semmoistakin kumminkin sattui. 
Ensin satamamestari Helmutilla oli nosto kymmenen aikaan. Siinä Kapu auttoi veneisäntää, kun sen veneen muu porukka näytti vain istuksivan varjossa ravintolan terassilla.

Kapu auttamassa mastonnostossa...

Meidän vuoro tuli sitten ajallaan. Kapu siirsi veneen nosturin alle ja niin aloitettiin. Me olimme irrotelleet muka kaiken mahdollisen, jotta nosto sujuisi jouhevasti. Vaan tulihan kuitenkin mutka matkaan. Helmutin piti rientää apuun, kun veneen perässä olleen kannatustelineen pultit olivat juuttuneet kiinni ja teline piti purkaa, kun masto oli jo kannatuksessa.


Vaan saatiinhan se seiväs lopulta kunniallisesti pystyyn, vaikka sekä Kapu että Helmut hikoilivat hurjassa helteessä. Mastonosturi oli käsikäyttöinen, köysien ja vaijereiden varassa toimiva. Kyllä siinä satamamestari sai juosta ja vääntää kammesta toisenkin kerran, ennen kuin masto oli paikoillaan veneessämme. Ilman lämpötila oli reilun 30 astetta ja aurinko paahtoi varjottomaan rantaan. Ilman lämpöhalvausta hommasta selvittiin, kiitos Helmut!


Illemmalla tapasimme rannassa moottoripyöräilevän pariskunnan, jonka kanssa vaihdettiin muutama sana. Mainitsivat nimekseen MC Dynastia ja Dementia...


Myöhemmin taivas pilvistyi, vaan sadetta ei valitettavasti tullut ilmaa raikastamaan.

Sunnuntai 16.8.

Eilinen urakka ja kuuma päivä aiheutti sen, että nukuimme kellon ympäri, vaan ei hätää; ennätimme hyvin pyöräillä uudestaan kaupoille ja sitten viimeisen kerran tällä reissulla Strassentankstellenille. Täytimme molemmat kanisterit (Kapun mielestä hieman epäilyttävällä) biodieselillä ja onnistuimme ne taas pyörän tarakalla tuomaan veneelle.
Ansaitun päivälevon jälkeen kävimme syömässä viereisen marinan Tavernassa ja hyvää se oli ravintolaruokakin, ei tarvinnut tiskata...

Possunniskaa...

Näkymä Taverman varannalta marinaan...

Maanantai 17.8.

Aamusta Kapu teki remonttia, eli vaihtoi vessan istuimeen uuden pumpun. Samalla hänen piti myös pestä joku putkenosa ja siinä hommassa olivat kynnet ja vanha tiskiharja omiaan.
Puolen päivän maissa sanoimme hyvästit Stettinin marinalle ja 
motoroimme kuuden mailin päässä sijaitsevaan Goclaw' n satamaan, jossa olimme käyneet kolme vuotta aiemmin. Satama oli muuttunut paljon. Kaksi pistolaituria oli tullut lisää aikaisempien (pelkkien) poijujen sijaan. Yritimme pohjoisreunaan erääseen poijuun, kun tuuli yllättäen painoi meidät poijun päälle. Siinä taistelimme tunnin verran ennen kuin pääsimme eroon poijusta. Hafenmeister jätti poijun pois käytöstä, ja ohjasi meidät itäreunalle sivukiinnitykseen, jotta emme tekisi kaikista poijuista käyttökelvottomia. 

Tuohon väliin yritimme päästä...
Yö meni siinä tukevassa kylkikiinnityksessä oikein hyvin.

Matkalla olimme nähneet mm. Stettinin ulkosatamassa jo oikein valtamerilaivoja, merimerkkien korjaajia ja merimerkkejä sekä telakan.

Isoja laivoja ulkosatamassa

Reunamerkin korjausta...

Odottavat paikalleenapnoa...

Kuivatelakalla on suuri laiva tekeillä...




maanantai 18. huhtikuuta 2016

8.- 14.8. Viimeisimpiä motorointikilometrejä

Lauantaina 8.8. Potsdamissa jatkui erittäin kuuma ilma. Päätimme kumminkin lähteä käymään Berliinissä. Sinne on puolen tunnin junamatka Potsdamista ja koska minä olen muutaman kerran aiemminkin vierillut Berliinissä, niin toimin oppaana. Kävimme katsastamassa Brandenburgin portin, josta joskus olin autoillut läpi ja takaisin, ja saanut poliisilta ankarat nuhteet. Näimme myös mielenkiintoisesta Trabant-kulkueesta muutamia autoja.Muutamissa kirkoissa oli ovet lukossa, vaan onneksi Keisari Vilhelmin muistokirkko ja sen viereen rakennettu uusi kirkko ovat aina auki.


Muutama mielenkiintoinen Trabat...


Keisari Wilhelmin muistokirkon raunio on Berliinin tunnetuimpia maamerkkejä...
 Karl Marx Ale'lla oli olutfestivaali ja me kävelimme koko parikilometrisen olutkojujen sekamelskan läpi kuivin suin. Syömässä kävimme jossain ravintolassa pienen kala-annoksen. Kapulle on päällimmäisenä Berliinistä jäänyt mieleen ravaaminen U-bahnan rappuja kerroksesta toiseen etsimässä oikeata lähtölaituria. Illansuussa palasimme s-junalla takaisin veneelle aivan uupuneina; onneksi olimme säästyneet lämpöhalvaukselta.

Pari kilometriä erilaisia oluita eri puolilta maailmaa...
U-bahnin asemat ovat erilaisia...
Sunnuntaina 9.8. ei ilma vieläkään ollut viilentynyt. Lähdimme kuitenkin fillaroimaan kohti Potsdamin keskustaa ja hollantilaiskorttelia. Taas katsastimme kirkkoja ja ihailimme vanhoja rakennuksia, sekä täälläkin olevaa Brandenburgin porttia. Välillä kuumuus meinasi tehdä minulle tepposensa, ja silloin levähdin hetken varjossa ja join vettä (jota onneksi oli älytty ottaa mukaan). Hollantilaiskorttelissa kävimme oluella baijerilaisrvintolassa ja pyöräiltyämme vielä hetken oli aika palata takaisin veneelle. Vesi oli päivän mittaan laskenut, joten jouduimme hieman löysäämään veneen kiinnitysköysiä; mitään vahinkoa ei ollut tapahtunut. Kapu jäi lepäilemään, minä polkaisin pienen matkan päähän uimarannalle ja käväisin vedessä. Kylläpä virkisti ihanasti...

Brandenburger Tor Potsdamissa

Hollantilaiskorttelin taloja...

St. Nikolaikirche, evankelinen kirkko

Uusiakin rakennuksia keskustassa näyttää olevan...
 Maanantaipäivä 10.8 meni ite eestään hikoillessa ja miettiessä, miten pääsisimme eteenpäin, jos vesi vielä laskee. Tutkailimme netistä vedenkorkeustilannetta ja -ennusteita tullen siihen tulokseen, että lähtisimme huomenna liikkeelle, kun vettä vielä oli riittävästi. Kävimme kävellen kaupassa saadaksemme päiväannoksen liikuntaa ja laittelimme paikkoja kuntoon aamun lähtöä varten.

Tiistaiaamuna 11.8.  lähdimme jatkamaan matkaa. Jouduimme ajamaan puolalaisen proomun perässä parikymmentä kilometriä, ja sitten tulimme sululle (Schleusse Spandau/ HOW 1 m ylös). Olimme odotuslaiturissa kolmantena, vaan kun sitten koitti lupa ajaa sulkuun proomun perässä, niin sulku täyttyi kiireisimmistä veneistä niin, että emme meinanneet mahtua sisään. Sulkumestari antoi käskyn muille veneille tiivistää, jotta meidän SeijMerin mastokin lopulta saatiin sulun sisäpuolelle ja päästiin suluttamaan.

Sulutus odotuksineen kesti 50 min...
Päivän saaliiksi tuli yksi sulutus, reilu 6 tuntia ja 50 km ajoa. Lehnitzistä löysimme lopulta riittävän syvän vierasvenepaikan ja saatoimme kiinnittyä nauttimaan pienen sataman rauhallisuudesta. Leikkasimme toistemme hiukset, uimme ja ihmettelimme Berlin-nimistä risteilyalusta.



Keskiviikkona 12.8. oli sää jo kylmennyt. Ehkei yöllisen sateen jäljiltä nyt ihan kylmä ollut, mutta kuitenkin paaljon viileämpi kuin aiemmin. Eka sulutus (Lehnitz, km 28,6, 6 m ylös) meni hyvin, mutta seuraavassa, hissityksessä, olin Kapun mukaan unohtanut kaikki satojen sulutusten opit ja mennyt paniikkiin. Onneksi en itse enää muista mitään, siis tuostakaan episodista. Hississä laskeuduimme alas, jo liki meren tasoon, sillä tämä oli tämän kanavamatkailun toiseksi viimeinen sulutus.
Lehnitzin sulussa

Laivahissi (Schiffshebewerk) Niederfinow, siirtää lastinsa 36 metriä ylös tai alas...
Sulutuksen jälkeen oli aika ruveta etsimään yöpymispaikkaa. Muutamaa satamaa katsastimme aivan pohjia myöten (Kapun sanonta), vaan niissä ei siis ollut tarpeeksi vettä SeijMerin kölin alle. Vihdoin 8,5 tunnin ja kuudenkymmenenyhden kilometrin jälkeen pääsimme Oderbergin merinan laituriin.

Torstaiaamuna 13.8 oli edelleen kylmää, kun lähdimme viimeiselle joki-kanava -osuudellemme kohti Stettiniä. Iltapäivästä sää kuitenkin taas lämpeni aika kuumaksi. Kahdeksan ja puolen tunnin sekä 88 kilometrin melko yksitoikkoisen motoroinnin jälkeen saavuimme Stettiniin ja siellä suuren marinan laituriin. Melko kallis paikka, vaan hyvät palvelut. Suihkuteltuamme kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa (omat annokset!) ja sitten taas maittoikin uni oikein makoisasti.

Perjantaina 14.8. aamupäivällä valmistelimme huomista maston nostoa. Sitten pyöräilimme ostamaan parit uudet köydet, kun maston sidonnassa kannelle Zwartsluisissa oli keväällä 13 tuhottu muutama käytetty köysi. Vielä pyöräilimme kolmen kilometrin päähän kyläkeskukseen ruokakauppaostoksille. Olimme kaukana Stettinin keskustasta ja kylä oli siis esikaupunkialuetta. Meillä ei ollut tietenkään paikallista rahaa, vaan onneksi kauppaan kelpasi luottokortti.

Lauantaina 15.8. oli sitten vihdoin edessä maston nosto paikolleen. Se oli ollut nyt siis keväästä 2013 asti sidottuna kannelle rakennettuihin telineisiin ja oli kulkenut mukanamme aikamoisen matkan...

lauantai 29. elokuuta 2015

29.8. Vene jo maissa

Tänään on veneemme SeijMer nostettu vedestä trailerin päälle. Yövymme veneessä kuitenkin vielä niin kauan, että saamme kaiken talvikuntoon ja kotimatkan varattua. Siis vaikka en ole kirjoittanut ja julkaissut koko matkakertomusta, niin matka päättyy...
 Kunhan kotiudumme, niin kirjoitan puuttuvat jutut ja julkaisen matkakertomuksen loput osat kuvineen syksyn aikana. Siihen asti auf wiedersehen...



torstai 27. elokuuta 2015

5.-7.8. Historiaa

5.8. Järvimatkailuakin


Jätimme aamulla Brandenburgin viehättävän marinan



ja matka jatkui mutkittelevaa jokea myöten parikymmentä kilometriä, jolloin emme jatkaneet kanavalle, vaan käännyimme Havelia etelään, kohti järviä. 23 kilometrin motoroinnin jälkeen saavuimme Templiner Seellä olevaan Yachthafen Potsdamiin. Tällä järviosuudella oli kait neljä sillanalitusta ja ihan pieni pätkä ilmeisen rakennettua kanavaa. Ja koska kyseessä oli melko laajat järvet, oli joka niemen notkelmassa ja lahden poukamassa venesatama, ja tosi paljon veneitä, myös paljon purkkareita.



Ilmoittauduimme Potsdamin Havel Marinan satamakonttoriin iltapäivällä ja saimme erittäin asiantuntevan ja perusteellisen selostuksen melkein kaikesta mahdollisesta; englannin kielellä, joten Kapukin ymmärsi asiat…
Paikalla oli WLAN, joka vain aika ajoin ylettyi veneellemme. Saimme kuitenkin etsittyä Biergartenin osoitteen ja lähdimme iltakävelylle etsimään mukavaa ruokapaikkaa. Ja löytyihän se Biergarten, jossa ei kuitenkaan ollut tarjolla himoitsemiamme grillattuja kylkiluita. Söimme kohtuullisen hyvät annokset kanasalaattia ja uuniperunaa suht mukavaan hintaan.


Iltakävely juna-aseman kautta veneelle oli ihan virkistävä ja samalla näimme, mistä aamulla saattaisimme lähteä Berliiniin käymään. Olimme nimittäin päättäneet viipyä Potsdamissa 4-5 päivää ja vieraille Berliinissä junalla, sillä siellä ei kuitenkaan olisi veneellemme sopivaa parkkipaikkaa keskikaupungilla.

6.8. Kuumaa karussa lepäämällä


Tänään oli niin kuuma, että emme lähteneet minnekään, vaan lepäsimme veneessä ja kävisimme läheisessä kaupassa.

7.8. Fillarointia Sansoucin puistossa


Aamupäivällä lähdimme pyöräilemään kohti Potsdamin suurinta turistikohdetta, Sanssouci-puistoa.
Ensimmäisellä, eteläisimmällä portilla oli suuri kyltti, joka kielsi viemästä polkupyöriä puiston alueelle; tai noin minä tekstin ymmärsin. Fillaroimme eteenpäin ja seuraavalla portilla ei moista kylttiä näkynyt ja soratiellä oli paljon polkupyörän renkaan jälkiä. Siispä siitä sisään, pilleriltä hieman osviittaa puiston tiestöstä ja polkemaan. Ensin tulimme Charlottenhofin linnalle.



Sisään emme menneet, sillä se olisi maksanut. Jatkoimme matkaa pohjoiseen päin ohi Römishe Bäder’eiden ja läpi pienen kahvilan, puron yli ja sitten käännyimme asfaltoitua tietä länteen. Kilometrin poljettuamme saavuimme puiston länsipäähän, jossa näytti olevan pääsisäänkäynti, sillä siellä on vierailijakeskus. Emme kuitenkaan menneet sinne, vaan ihailimme korjausten alaisena olevaa Neues Palais’ia ja siihen liittyviä rakennuksia, niitäkin vain ulkoa päin. Upeata katsottavaa.
Neues Palais


Matkamme jatkui puiston pohjoisosaan, jossa näimme vilaukselta Belvederen ja sen viinitarhat.
Osa Belvederen linnan rakennuksia...
Pyöräilimme pitkin puiden varjostamia polkuja ja teitä ja vihdoin muutaman mutkan jälkeen saavuimme toiselle vierailijakeskukselle, puiston itä-koillisosaan. Täällä on mm. historiallinen mylly, jota vilkaisimme, ja jatkoimme matkaa Sanssoucin linnalle. Polkupyörät oli nyt jätettävä parkkiin, kun niitä ei puiston tähän osaan saanut viedä, ainakaan tästä sisäänkäynnistä. Itse linna ei kovin linnamainen rakennus ole, vaan komea kumminkin, kuten myös puutarha suihkulähteineen ja puisto se ympärillä.




Ilma oli edelleenkin kuumaa, vaikka oli pilvistä, ja viihdyimme aukeilla paikoilla mahdollisimman vähän aikaa.Kun lopulta pääsimme taas pyöräilemään, huomasimme eksyneemme sinne ”kiellettyyn ” puiston osaan, josta emme meinanneet löytää tietä pois. No pillerin mapsista taas vähän osviittaa ja kiinalaisen rakennuksen kautta pääsimme vihdoin pois tuosta sokkeloisesta, kauniista puistosta.

Epäonnistunut panoraama Kiinalaisesta rakennuksesta


Loppuiltapäivä menikin sitten taas veneessä hikoillessa ja levätessä.

Sansoucin historiallinen mylly