6.6.15 Rankkaakin rankempi päivä

Lauantai 6.6.15 

Aamuyöstä, kun olimme Berchingin sillan alla, alkoivat joki- ja hotellilaivat kulkunsa ja ohi ajaessaan heiluttivat venettämme melkein häiriöksi asti.

Main-laiva mahtuu juuri ja juuriBachhausenin sulkuun

Lähdimme sillan alta Berchingistä matkaamaan kanaalia eteenpäin jo ennen kahdeksaa. Viiden kilometrin päässä oli Bachhausenin sulku (km 115, 17 m). Siitä tuli ensin ulos kaksi laivaa ja me pääsimme sulutukseen sujuvasti Main-laivan perässä. 

Sulutuksessa ei ollut vaikeuksia ja olimme ulkona puolessa tunnissa.  Sulutimme ylöspäin viimeisen kerran tämä kesänä. Tästä eteenpäin olemme ”talfarer”, emme enää ajaisi ”zu berg”. Tämä Bachhausenin sulku on eräänlainen käännekohta matkalla Pohjanmereltä Mustalle merelle, sillä siitä virran suunta merkitään alas päin molempiin suuntiin. Matka jatkui nyt Main-aluksen tahtiin, rauhallisesti noin 5:ttä solmua. Meidänhän ei kannattanut ohittaa sitä Mainia, sillä olisimme vain joutuneet odottelemaan sitä seuraavalla sululla.

Ohitimme Euroopan vedenjakajan puolentoista tunnin ajon jälkeen. Se on merkitty maastoon ”mahtavalla” betonimuurilla ja vedenjakajan itäpuolella virtaavat vedet Tonavaan ja länsipuolella Reiniin. Silloin olimme matkamme korkeimmalla kohdalla, 406 metriä merenpinnan yläpuolella. Myös veneen gepsu eli paikallistamislaite kertoi suuren korkeuden jotain yli 1360 jalkaa, joten olimme oikeesti ylhäällä, purjeveneeksi…  

 

Eurooppalainen vedenjakaja Main-Donau-kanaalilla, taustalla Mörlach-Pierheim -silta

Mainin perässä saavuimme Hilpolsteinin sululle (km 99, 24,7 m), jolta kauko-ohjataan edellistä ja kahta seuraavaa sulkua. Ihmettelimme, kun Main hidasti vauhtinsa, kunnes tajusimme sen tietävän/huomaavan, että sulku ei ole vapaa. Radiopuhelimeen sulunhoitaja vastasi jotenkin siihen malliin, että on joitain vaikeuksia, ja kehotti kiinnittymään odotuslaituriin. Ohitimme siis Mainin ja menimme jonon jatkoksi kahden laivan perään, Main-laiva ei mahtunut odotuslaituriin. Siinä sitten meni 50 minuuttia, kunnes ne kaksi kauemmin odottanutta laivaa pääsivät sulkuun ja Main kiinnittyi seuraksemme. Me odottelimme vielä reilun tunnin kuuman, varjottoman laiturin kyljessä, ennen kuin pääsimme Mainin perässä puolen tunnin sulutukseen.

Main hidastaa vauhtinsa, kun sululla on ruuhkaa...

Siis tällä kauko-ohjauskeskussululla kului aikaa 2 ja puoli tuntia, huhuh…

 

Valoa Eckersmühlen sulun päässä

Puolen tunnin ajon jälkeen oli vuorossa Eckersmühlen sulku (km 95, 24,7 m), jonne taas pääsimme ajamaan suoraan Mainin perässä. Koko korkean sulun vesimäärä oli laskettu pois vain 15 minuutissa ja me olimme alhaalla; ulos ajoimme klo 14.12, kun sisään olimme päässeet klo 13.43.

Vuorossa oli nyt Leerstettenin sulku (km 84, 24,7 m) klo 15.50, josta selvisimme taas nopeasti ja suhteellisen vaivattomasti. Viiden kilometrin ajon jälkeen ajoimme tie ja joen yli, sillä olimme Schwarsachin kanaalisillalla. Matalasta veneestä ei juuri pääse alla olevaa maisemaa ihailemaan, vaan sainpa kuitenkin kuvaan pätkän tietä todisteeksi.

Maantie kanaalisillan alla...

Vielä oli kaksi sulkua edessä ennen Nürnbergin marinaa. Ensin sulku Eibach (km 72, 19,5 m), jota lähestyessämme päätimme ohittaa Main-laivan, sillä sululle odotti pääsyä yksi hotellilaiva, Viking Braki, ja uskoimme mahtuvamme sen kanssa samaan sulutukseen. Ja siihen sulkuvahti antoikin luvan. Tähän sulutukseen kului aikaa 40 minuuttia ja sitten pääsimme ominemme jatkamaan matkaa, sillä Viking Braki jäi Hafen Nürnbergin satamaan.

Vain kolmen kilometrin päässä oli seuraava, päivän viimeinen sulku, Schleuse Nürnberg (km 69, 9,4 m). Siihen satuimme sopivasti hampurilaisen laivan, Royal Crownin, perään.

 Parikymmentä minuuttia myöhemmin olimme ulkona kanaalilla ja rupesimme tähystelemään tulevaa yöpymissatamaamme. Sulun ja marinan välissä oli neljän kilometrin matkalla peräti 8 siltaa, joten niitä laskemalla löytyi helposti Sportboothafen des 1. Motoryachtclub Nürnburg.

Rankan päivän päätteeksi käytiin suihkussa ja istuksittiin lempeässä illassa omalla ulkoterassilla. Sulutukset eivät olleet yhtä rankkoja kuin eilen oli ollut, vaan pitkä päivä, 12 tuntia, kuumassa auringossa ja varjottomassa veneessä teki päivästä rankkaakin rankemman.