11.-14.7 Auringon jälkeen sadetta...

Lauantai 11.7. Taas kanavan vaihto

Jätimme aamusella tämän viehättävän ja siistin Marina Alte-Fahrt Fuestrupin,

Marina Alte-Fahrt Fuestrupin Hafenbüro

 ja jatkoimme DEK –kanaalia eteenpäin kilometriltä  80. Ajoimme 28 kilometriä ja pian puolen päivän jälkeen oli aika vaihtaa kanavaa. Kapu ohjasti SeijMerin oikealle ja niin käännyimme Mittellandkanaalille itään. Täällä eivät sillat ole enää niin värikkäitä kuin aiemmilla kanavilla tällä viikolla.

Taustalla tulvaportti...

Kilometrillä 13,8 oli ”uusi” marina, Recke, joka on perustettu 1998, kirjamme tiedot ovat vuodelta 1995. Joten emme tästä olleet alun perin tietoisia. Paikalla olimme jo ennen hafenmeisteria, vaan pian ravintola aukesi, saimme juodaksemme oluen ja satamamaksun maksettua. Kävimme kaupassa läheisessä kylässä fillaroiden, samalla tietenkin kirkossa, joka kyllä oli juuri menossa kiinni.
Menomatkalla kanavan varren kävelytiellä olimme syöneet puista kypsiä kirsikoita, vaan takaisin päin pyöräilimme hieman eri reittiä, joten emme enempää niitä kypsiä punamarjoja saaneet.

Illalla ravintolassa oli grilli-ilta ja paljon väkeä. Jonotimme raikkaan salaattipöydän antimia ja sitten saimme lautaselle pihvin ja muutaman makkaran. Hyvää ja maukasta oli, vaikka maksoikin aika paljon…

Sunnuntai 12.7.15 Sateinen sunnuntai

Muutaman päivän aurinkoisen ilman jälkeen nyt oli sateinen aamu. Emme menneetkään ennen ylösnousua kirsikanpoimintaan, vaikka illalla olimme niin suunnitelleet. Nostimme siis polkupyörät veneeseen ja lähdimme sadevaatteisiin pukeutuneina matkaan. Eipä olleet maisemat kovin kuvauksellisia sateessa

eikä ollut nytkään matkaa kovin pitkälti, sillä 17 kilometrin köröttelyn jälkeen käännyimme Osnabrücken sivukanaaliin. Siellä kilometrillä 5,7 on kaksi veneklubia ja me kiinnityimme MBC Navicon laituriin Hafenmaisterin avustuksella. Koko päivän sadekuurot estivät meitä lähtemästä tutustumaan Hollagen kylään tai Osnabrückin kaupunkiin.

Maanantai 13.7. Sade jatkuu

Koska aamusellakin satoi, yön sateen jalkeen, niin päätimme lähteä jatkamaan matkaa. Emmehän kuitenkaan lähtisi sateeseen turistikierrokselle Osnabrückiin. Niinpä jätimme laituripaikkamme ennen puoltapäivää ja jätimme poikkeuksellisesti sadekatoksen paikoilleen, jolloin meidän ei tarvinnut pukeutua sadevaatteisiin.

Suojana toimiva pressu on läpinäkyvää, kudosvahvistettua muovia, vaikka ei siitä juuri läpi näe. Totesimme sen hyväksi konstiksi, sillä koko päivän satoi, milloin kovemmin,, milloin tihuttaen. Näkyvyys oli ajoittain melko olematon, kilometrin päässä olevasta sillasta näkyi vain hahmo. Liikennettä oli melko paljon, vastaa tuli monia joki- ja tankkilaivoja sekä huvialuksia, meidät ohitti 2 laivaa. Kanavalla on 12 km:n nopeusrajoitus, me ajoimme noin 11 km/h ja silti laivat pääsivät ohi; mitähän nopeutta ne ajoivat?

Päivän ajosaavutukseksi tuli 72 km, sillä aiemmin olleet marinat olivat meille liian matalia. MLK-kanaalilla kilometrillä 97 on Mindener Yacht-Club, jonka ilmoittautumislaituriin parin yrittämän jälkeen pääsimme kiinnittäytymään. Gasttätte Hafenblickissa on satamatoimisto ja sieltä meitä neuvottiin siirtämään vene paikkaa 11, koska ilmoittautumislaituriin ei sovi jäädä. Vaan eipä siirto onnistunut, vene jäi pohjaan kiinni muutamaa metriä ennen laituria. Kävelin takaisin ravintolaan kyselemään seuraavaa paikkaa, joka olisi paikka numero 3. Ja sinne Kapu sitten onnistuikin ajamaan veneen laituriin asti. Juuri ennen kuin saimme veneen kiinnitettyä, alkoi kova sade. Olimme ottaneet sadesuojan pois muutama kilometri ennen satamaan ajoa, koska satamaan ja laituriin sisäänajovaiheessa on nähtävä kunnolla joka puolelle. Joten saatuamme kiinnitysköydet paikoilleen, oli saatava nopeasti pressu takaisin. Kun homma oli valmis, olimme liki likomärkiä molemmat. En mennyt sateen takia ilmoittautumaan ja maksamaan laiturimaksua ennen kuin olimme syöneet ja tiskanneet. Kello oli silloin noin puoli kymmenen, ravintolan piti olla auki klo 22 asti, vaan ovet olivat kiinni, eikä missään näkynyt liikettä. Kiinni jäivät myös sosiaalitilojen ovat, koska emme olleet saaneet vessakoodia. Eipä sitten muuta kuin nukkumaan, kun nettikään ei oikein tahtonut toimia.

SeijMer Mindenerin laiturissa suurempiensa seurassa...

Tiistai 14.7.

Lumpeenkukassa kuhinaa...

Kävimme läheisessä kaupassa sadekuurojen välillä. Tarkoituksenamme oli mennä bussilla Mindenin kaupunkiin tutustumaan, vaan busseja kulkisi vain muutaman kerran iltapäivällä ja sadekuuroja oli joka kymmenes minuutti. Niinpä päivä meni huhhaillessa veneessä ja vasta illansuussa pääsimme ulkoruokintaan, kun hetken oli hieman kirkkaampi sää ja menimme ravintolaan…

Huomiseksi on ennustettu kuivempaa säätä ja me taidamme jatkaa matkaa…

6.-10.7 Matka edistyy ja maisemat vaihtuvat

Maanantai 6.7. Rein-joki jää taakse

Viikonloppu meni ohi kuumuudessa Duisburgin marinassa ja aamusta suoriuduimme matkaan, pois Reiniltä. Satamasta oli siis kolmen kilometrin matka takaisin Reinille, jota myöten ajoimme myötävirtaan toiset 3 kilometriä. Sitten käännyimme Ruhr-joelle, sillä Hafenkanaalin sulku, Meidenburg, on kiinni heinäkuun loppupuolelle asti. Vajaan 3 km jälkeen jouduimme taas suluttamaan, pitkästä aikaa. Duisburgin sulku (km 2,5, 5 m ylöspäin) sujui meiltä oikein mukavasti ja kahden kilometrin päästä käännyimme vasemmalle, pois Ruhr-joelta. Lyhyt yhdyskanava johti meidät Rhein-Herne-kanaallin, jonka ensimmäinen sulku siis oli pois käytöstä. Tämän kanaalin pituus on 49,2 km ja siinä on 5 sulkua. Nyt nopeusrajoituksena on 12 km/h, eikä virtausta juuri ole. Oberhausen sulku (km 5,5, 4,1 m ylös), Gelkirchenin sulku (km 23, 6,5 m ylös), Wanne-Eickelin sulku (km 30, 8,1 m ylös) ja Herne-Ost (km 36, 12,6 m ylös),) sujuivat kuin vanhasta muistista. Viimeisellä sululla saimme ilmoituksen, että kelluvat pollarit ovat oikealla seinustalla, kun olimme ottamassa kiinni vasemmalle puolelle, kiitos siitä sulkumestarille. Pian kiinnityimme Hernen Gastrop-Rauxel –marinan vieraslaituriin (km 38) joen puolelle. Tätä marinaa ei ole mainittu vuodelta 1995 peräisin olevassa reittikirjassamme, vaan Duisburgin satamakapteeni oli kertonut sen sijainnin meille.

Tiistai 7.7. yksi kanaali päätökseen

Aamulla ihailin sataman kauniita kukkasia, ennen kuin lähdimme taas liikkeelle. Ilmoittautuessamme olisimme saaneet jonkinlaisen alennuskupongin sataman Gaststätteen, vaan emme käyttäneet tilaisuutta hyväksemme; kuvasin vain lähtiessämme rakennuksen.

Matkalla totesimme tämän Rhein-Herne –kanaalin siltojen olevan aika värikkäitä ja siltoihin oli merkitty nimi ja tarkka paikka.

 Rakennustyömaitakin oli muutamia ja eräässä kohdassa oli niin kapeaa, että jouduimme melkein pysähtymään vastaantulevan laivan kohdalla. Kokonaanhan emme oikeastaan voi pysähtyä, koska silloin purjevene ei ole ohjattavissa. Turvallisesti kuitenkin mahduimme tšekkiläisen laivan kanssa samaan kapeaan kohtaan.

Entinen sulkukammari...

Kaksi ja puoli tuntia ajettuamme loppui Rhein-Herne –kanaali kilometrillä 45,6 ja jouduimme Dortmud-Ems -kanaalille. DEK on alkanut 15 km aiemmin kaakosta Dortmundista jatkuakseen 260 km Emdeniin ja kääntyi nyt meidän käyttöömme, kun RHK yhtyi siihen.  Kiinnityimme Motorbootclub Lünen laituriin Waltropissa entisen sulun alapuolelle.  Koska olimme perillä jo puolen päivän aikaan, lähdimme katsomaan nähtävyyksiä saman tien. Päivä oli kaunis, vaan ei kuitenkaan onneksi tuskaisen kuuma, joten alueeseen tutustuminen ei ottanut liikaa voimille. Täällä on Schleusenpark Waltrop, jossa on 1899 valmistunut laivahissi (13,5 m) ja sulku vuodelta 1914. Uudet vastaavat vuodelta 1962 ovat nykyisin DEK -kanaalin pohjoisimmassa haarassa.

Kävelyreissullamme pistäydyimme myös RHK:n toisella puolella, mutta emme havainneet siellä supermarkettia. Veneessä oli kuitenkin raaka-aineita, joten saimme taas vatsat täyteen Kapun kokkaamaa ruokaa ennen nukkumaan menoa…

Keskiviikko 8.7

Pääsimme liikkeelle taas ennen yhdeksää ja aloitimme Dortmud-Ems –kanaalin kulkemisen pohjoiseen päin. Ohitimme Wesel-Datteln –kanaalin suun ja kuvasin tulvavesiportin ja aquaduktin.

Aquaduktissa tien yli...

Ajoimme toisen veneen perässä hiljalleen, vaan jossain vaiheessa Kapu meni siitä ohi, kun muistimme, että enää ei olekaan sulutuksia. Pian tuli jossain mutkan jälkeen vastaan työmaa, jossa kaivettiin kanavaa leveämmäksi. Kauempaa katsoen koko väylä oli tukossa. Katsoin Maps-karttaa pilleriltäni ja totesin, että olimme ajaneet väärään väylään kilometri aiemmin, jolloin kanava oli haarautunut saaren molemmille puolille. Ja Kapuhan tottelevaisena käänsi veneen ympäri ja väänsi kaasukahvaa. Pian olimme kanavan haarautumiskohdassa ja samalla Kapu mainitsi takaamme tulevan jokilaivan. Siis työmaan ohi pääsi kuitenkin, ja nyt selvisi, että se toimen haara oli vanhaa kanavaa. Minua suututti ja hävetti osaamattomuuteni ja hätäilyni, vaan menimme hyvässä järjestyksessä takaisin ja pääsimme työmaan ohi. Jatkoimme matkaa ja huomasimme aiemmin ohittamamme veneen menneen nyt puolestaan ohitsemme. Ajelimme hiljalleen sen perässä, kunnes tulimme Münsterin kaupungin kohdalle. Silloin vene kääntyi vasemmalle, jonnekin altaaseen. Jatkoimme matkaa, koska olin katsonut kirjastamme, että sopiva tukikohta Münsteriin tutustumista varten olisi muutaman kilometrin päässä juuri ennen sulkua. Monasteria Yacht-Club Münster osoittautui kuitenkin meille sopimattomaksi, joten käännyimme taas kerran ympäri ja menimme sinne, minne edellämme ajanut venekin oli kääntynyt. Paikka osoittautui vanhaksi satama-altaaksi, joka oli aivan kaupungin sydämessä. Vettä ei rantamuurin vierellä ollut liiemmälti, vaan Kapun onnistui kuitenkin ajaa vene sopivaan paikkaa ja pääsimme kiinnittäytymään kauniin Kahlua-veneen eteen.

SeijMer Münsterissä 

Löysimme Mapsista tankstellen ja Kapu kävi muutaman sadan metrin päässä ostamassa dieseliä pänikät täyteen. Laituripaikalla ei tietenkään ollut mitään palveluita, paitsi muutaman metrin päässä olevat hotelli ja ravintolat. Meidän veneemme kohdalla oli jazzklubi, joka yöllinen äänimaailma ei ollut musiikkia nukkumista yrittäville korvillemme.

Torstai 9.7. Kaupunkikierros Münsterissä

                                             

Sankt Paulus Dom

Aamusta satoi taas, kuten eilen illalla ja yölläkin. Kun sade näytti loppuneen, sonnustauduimme kaupunkikierrokselle lähtöön. Juuri, kun saimme kengät jalkaan, alkoi sade uudestaan. Odottelimme liki tunnin ja sitten ilma kirkastui. Kävelimme rantakatua ja pian olimme alittaneet radan kahta eri tunnelia käyttäen. Päädyimme rautatieasemalle, josta saimme kartan mukaamme ja löysimme tien keskustaan. Sade yritteli alkaa uudestaan juuri, kun olimme konditorian kohdalla, joten sopivasti sateensuojassa nautimme päiväpalan. Haimme turisti-infosta puhtaan, piirtämättömän kartan ja suunnistimme ensin raatihuoneelle ja kirkoille. Viikonloppuna oli tulossa joku kaupunkijuhla, joten kulku aukioilla oli vaikeaa erilaisten rakennelmien ja telttojen pystytysten takia. Vierailimme Sankt Paulus-tuomiokirkossa, katolisessa Liebfrauen Überwasser –kirkossa ja Stadt –und Marktkirche St. Lambertissa.         

 Katselimme näyteikkunallista norsuja, jonkun matkatoimiston sponsoroimaa hiekkaveistosten rakentamista ja katsastimme upean St. Clemens-kirkon. Ihmettelimme myös Radstationen –rakennusta, joka näytti olevan vartioitu fillareiden parkkihalli. Hinnottelu näytti olevan puolipäivästä kuukausimaksuun ja tila aivan täysi. Kaupungissa ilmeisesti riittää polkupyöräilijöitä…

Saavuimme veneelle ruokakaupan kautta vasta vähän ennen seitsemää ja lähdimme saman tien eteenpäin. Ilmoittauduin Münsterin sululla (km 71,5, 6,2 m alas) kuten aiemminkin: Wir faren zu Berg. Sulunhoitaja puhui jotain, jota en tietenkään ymmärtänyt, vaan koska valo oli vihreänä, ajoimme Organza-laivan perässä sisään sulkuun. Vasta silloin huomasin, että tämä sulku ei enää nostakaan meitä ylös, vaan vie 6,2 metriä alas. Ilmoittauduin uudestaan anteeksipyydellen…

Meillä oli vain 8 kilometrin matka sululta Marina Alte-Fahrt Fuestrupiin, jonne saavuimme puoli yhdeksän maissa. Paikalla ei tietenkään ollut enää satamakapteenia, mutta saimme vessa- ja porttikoodit ravintolasta. Samalla huomasin, että täällä on mahdollisuus maksulliseen pyykinpesuun, joten päätimme jäädä tänne kahdeksi yöksi.

Perjantai 10.7 Taas pyykinpesua

Pesin ja kuivatin koneellisen pyykkiä päivän aikana. Suihkussa ja vessassa oli välillä tungosta, koska täällä olevan camping-alueen väki käytti samoja tiloja, mutta pesukonetta ei näyttänyt käyttävän kukaan muu kuin minä. Hafenmeisterin tapasimme vasta viiden maissa ja maksoimme kahdesta yöstä satamamaksun. Teimme kävelylenkin kauniissa, ei liian kuumassa ilmassa kanavan rannalla ja katsastimme Ems-joen, joka virtasi DEK -kanaalin alla. Illalla olimme ulkoruokinnassa, kun kymmenien muiden kanssa nautimme päivällisen Gaststätte zum Fährhausissa. Me söimme paistettua maksaa, taas annos puoliksi…

30.6.-5.7. Suuria kaupunkeja

Tiistai 30.6 Kölnissä yöpymässä

Aamulla teimme kävelylenkin Oberwinterin keskustaan. Ensin katselimme kilpikonnaa, joka paistatteli laiturin vierellä ja sitten ihailimme erikoisesti koristeltuja taloja.

Liikkeelle lähdimme vasta ennen puolta päivää ja Kölniin Rheinauhafeniin marinaan (km 687) saavuimme jo muutaman tunnin ajon jälkeen. Hafenmeisterin ohjeiden mukaan Kapu lähti etsimään venetarvikeliikettä, josta löytyisi uusi pilssipumppu. Liike löytyi läheltä, pumppua ei.

Kävimme läheisessä ruokakaupassa, Kapu laittoi ruokaa ja tiskasi kuten normaalistikin, pikkusen kirjoittelua ja nukkumaan…

Keskiviikko 1.7 Taas Düsseldorfissa

Kölnin Tuomiokirkko jää taakse...

Puoli yhdentoista aikaan jätimme suklaamuseon ja sataman taaksemme ja pian oli Kölnin Tuomiokirkko ja sailbahnkin jo ohitettu.

Pari tuntia ajelimme teollisuusalueitten läpi, kemianteollisuutta näytti olevan paljon. Düsseldorfissa yritimme taas ensin Zollhafenin marinaan, vaan siellä näytti olevan täyttä. Viime kesästä tiesimme, että muut näissä altaissa olevat laiturit olivat meille liian matalia. Siispä jatkoimme viitisen kilometriä eteenpäin Golzheimiin Yachthafeniin. Samassa paikassa olimme viime kesänä menomatkalla, joten ilmoittautuminen rannalla olevassa ravintolassa kävi helposti.

Illemmalla kuvasin täysikuuta ja ihmettelimme tasaista laskeutuvien lentokoneiden virtaa, joka kait osoitti, että Düsseldorfin lentokenttä on vilkas.

Täysikuu Düsseldorfissa

Torstai 2.7 Kuumana päivänä siivousta ja ostoksia

Olin soittanut eilen siihen venetarvikeliikkeeseen, josta viime kesänä yritimme ostaa rappufenderin. Silloin ei liike ollut edes auki, mutta nyt ilmoittivat, että heillä on varastossa haluamamme pilssipumppu. siispä Kapu lähti kuumaan aamuun fillaroimaan kuuden kilometrin päässä olevaan Lenz-Rega-Port –myymälään. Minä kannoin kaikki vuodevaatteet ulos tuulettumaan ja siivosin veneessä muutenkin. Kun Kapu palasi kuumalta reissultaan tarvikkeineen, lähti hän saman tien ostamaan mineraalivettä ruokakaupasta. Loppupäivästä ei sitten muuta jaksettu tehdäkään kuin maata kuumassa veneessä…

Illalla sitten, kun pahin helle oli ohi, lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Eikä kauas tarttenut mennäkään, kun saimme syötyä hyvän pihvin (taas puoliksi) grillin terassilla. Samalla reisulla kävimme taas kaupassa ja tämä Kaiser oli siitä erikoinen paikka, että sinne kelpasi palautukseen kaikki kierrätyspullot. Muutoin emme ole vielä oppineet ymmärtämään Saksan palautuspullosysteemiä. Kauppaketjuilla on omat pullonsa, eivätkä ne useinkaan ota vastaan muiden pulloja. Ja tässä tämä Kaiser-myymälä teki siis poikkeuksen.

Perjantai 3.7. Soitto hätänumeroon

Aamupesulle mennessäni ihmettelin maihinkulkusillan alla penkalla istuvaa tummaa tyttöä, joka kuului puhuvan jollekulle, jota en nähnyt. Pian huomasimme, että nuori nainen on ilmeisesti huumeen vaikutuksen alaisena, sillä hän puhui itsekseen aivan koko ajan. Lisäksi hän hivuttautui aivan veteen asti ja pelkäsin hänen putoavan jokeen. Eipä auttanut muu kuin soittaa 112 ja kertoa tilanne. Lähettivät paikalle ambulanssin, jonka henkilökunnan ohjasin paikalle. Sinne ambulanssin väki jäi jututtamaan neitokaista, kun me irrottauduimme laiturista vähän ennen kymmentä. Puolen tunnin viivästys tuosta episodista meille koitui, vaan emme olisi todellakaan uskaltaneet lähteä ja jättää sitä naista siihen.

Ambulanssi tuli tilauksesta...

Muutama tunti taas myötävirta-ajelua ja sitten saavuimme Duisburgiin. Täällä Reinillä ylämäkeen, zu berg, ajava saa päättää, kumpaa reunaa väylästä laiva käyttää. Jos vastaantulevan kohtaaminen tapahtuu muutoin kuin normaalisti oikeanpuoleisella liikenteellä, niin laiva nostaa ns. sinisen taulun ylös. Silloin vastavirtaan ajava käyttää väylän vasenta reunaa ja vastaavasti myötävirtaan ajava myös omaa vasentaan. Me ajamme usein väylän mutkien sisäreunaa, jolloin matka lyhenee; siis jos veden syvyys on riittävä meille. Kapu pyrkii ajelemaan yli kolmemetrisessä vedessä, jos sellaista vain on. Nyt Düsseldorfista lähdettäessä Kapu ajoi väylän oikeaa reunaa lähellä punaisia väyläpoijuja. Vastaan tuli sininen taulu ylhäällä suuri tankkilaiva (jokimittainen kumminkin), joka ajoi niin lähellä punaisia reunamerkkejä, että meillä oli vaikeuksia mahtua pysymään väylällä. Onneksi selvisimme kohtaamisesta kunnilla.

Tankkilaivalla sininen taulu osoittamassa sivuutuspuolta; ei koske sportbootteja...

Käännyimme Duisburgin Aussenhafeniin kilometriltä 777 ja kolmen kilometrin ajon jälkeen kiinnityimme kaupungin pienvenesatamaan. Siellä oli hyvin tilaa ja Hafenmeisteri paikalla koko virka-ajan. Harvoin olen nähnyt niin hiestä märkää miestä kuin tämä satamakapteeni oli. Auringon paahtama toimistonsa oli melkein kuumempi kuin meidän saunamme ja siellä ei liikahtanut ilma ollenkaan. Mekin meinasimme pökrätä hetken toimistossa oltuamme. Ihme, ettei kaupunki ole järjestänyt sille työpaikalle kunnon ilmastointia. Kaveri totesi, että pian alkaa onneksi viikonloppu ja hänen ei tarvitse tulla töihin. Satamatoimisto on kuitenkin kesäaikana päivittäin avoinna klo 9-18.

Meillä  meni loppupäivä huilatessa kuumassa veneessä ja vasta illansuussa käväisimme läheisessä Lidlissä.

Lauantai 4.7 Talviturkki jäi veteen

Olimme päättäneet olla tässä satamassa viikonlopun yli, sillä Ruhr-joen sulku on kiinni sunnuntaisin. Huhhailimme taas koko aurinkoisen kuuman päivän veneessä ja lähdimme vasta siestan jälkeen liikkeelle. Tosin olimme iltapäivällä käyneet heittämässä talviturkit pois 27 asteisessa vedessä.

Ensin menimme kauppaan palauttamaan pulloja. Muovipullot kelpasivat koneeseen ja niistä saimme panttikuitin, vaan lasipulloja kauppa ei ottanut olleenkaan vastaan. Kohtelias myyjä kertoi, että ehkä läheisessä Kauflandissa olisi lasipullopalautus. Kävelimme muutaman sata metriä eteenpäin ja siellä sitten olikin palautusautomaatti, jonne kelpasivat olutpullomme. Paitsi tanskalaisen Karlsbergin Elephant-pullot, jotka kuitenkin oli ostettu Saksasta ja niistä oli maksettu pantti. Pitäisi varmaan muistaa, minkä ketjun kaupasta ne on ostettu ja yrittää palauttaa ne samaiseen myymälään…

Myöhemmin illalla teimme vielä tunnin lenkin kanavan vanhan kaupungin puolella. Kirkkoihin emme päässeet sisään ja ulkoakaan niitä en kunnolla voinut kuvata, kun minulla on edelleen käytössäni vain 50 mm objektiivi.

Olimme jokimatkojen aikana monesti haistelleet miellyttävää tuoksua, jonka olimme veikanneet tulevan naisten ihovoiteesta. Nyt sama tuoksu tuntui arkeologisilla kaivauksilla eräässä puistossa raatihuoneen lähellä. Yllätyksekseni totesin tuoksun olevan lähtöisin lehmusta muistuttavasta puusta, tai siis pikemminkin sen kukista. Tuoksu oli todella miellyttävää; vahinko etten älynnyt riipiä kukkia mukaan, niillä olisi ehkä saanut veneen keulan hajustettua …

Sunnuntai 5.7 Kuumuuden vankina veneessä

Kuuma sää jatkui, emmekä jaksaneet tehdä koko päivänä oikein mitään. Ruokailimmekin keskieurooppalaiseen tapaan vasta pahimman kuumuuden helpotettua joskus kahdeksan maissa.

Olin kiinnittänyt huomiota viereisten toimistotalojen ikkunoihin, joissa näytti olevan automaattinen aurinkosuojaus, sillä auringon puoleiset ikkunat olivat aina peitettyinä ulkopuolisilla kaihtimilla. Vuorokauden aikana oli ainakin kolme eri näkymää, jotka minä havaitsin. 

Etelän puoleisissa ikkunoissa kaihtimet...

26.-29.6.15 Hurjaa menoa Reinillä myötävirtaan...

Muistathan, että saat kaikki jutun kuvat näkymään suurena, kun klikkaat yhtä kuvaa. Yleensä se kannattanee...

Perjantai  26.6  Mainilta Reinille

                     

Jätimme Frankfurtin marinan normaaliin aikaan klo 9 vieressämme olleen englantilaisen veneen perässä. Päivän ensimmäinen sulku tuli vastaan jo viiden kilometrin ajon jälkeen. Giesheimin kaksoissulkuun (km 28,7, 4,49 m) pääsimme sisään englantilaisveneen perässä viivytyksettä ja sulutus sujui ongelmitta. Ajoimme siistien teollisuusalueiden läpi ja rauhallisemmalla osuudella sain kuvattua joutsenen lentoon lähdön.

Siistiä teollissualuetta

Joutsenen lentoonlähtökiito...

Eddersheimin kaksoissululle (km 15,6, 3,61 m) saavuimme taas englantilaisveneen perässä ja sulutuksessa ei ollut nytkään vaikeuksia. Tällä sululla näimme ensimmäisen kerran levän lisäksi simpukoita.  Niitä oli ollut paljon kesällä 13 mm. Helgolandin sataman seinämissä ja ne tulivat näkyviin aina laskuveden aikaan.

Nämä kolme viimeisintä sulkua ovat kaksoisulkuja (schleussengruppe), niissä on ollut ns. etelä- ja pohjoissulut vierekkäin; molemmissa 2 kammiota, yhteispituus liki 350 m.

Matkalla päivän ja koko Mainin viimeiselle sululle näimme ensimmäisen kerran näillä joilla suuren konttilaivan, sillä vain jokilaivoja on tähän asti tullut vastaan.

 Kuvasin myös taivaalla liitelevän linnun, joka ei ehkä ollut varis… Täällä on myös vielä viinitarhoja ja löytyypä Opelin tehtaatkin.

Kotkako lie...

Kostheimin kaksoissulku (km 3,2, 3,0 m) oli viimeinen sulku Main joella ja viimeinen meille pitkään aikaan, sillä tulimme pian sulusta ajettuamme Reinin kilometrille 496,6.

Kapu palkitsi Mainin antamalla sille kiitosryypyn joen viimeisillä metreillä.

Ajoimme Mainzin kaupungin ohi ja kovaa vauhtia kohti Schiersteinia. Olin tutkiskellut opaskirjaamme ja todennut, että Schiersteinissa on eräässä marinassa pesukone. Ajoimmekin suoraan sisääntulosta etsimämme sataman laituriin ja lähdin etsimään Hafenmasteria. Ja hän oli hyvin pahoillaan, sillä vasta ensi viikolla heillä olisi se pesukone; kehotti kuitenkin kysymään vastapäiseltä klubilta. Ja sieltä kehotettiin kysymään viereisestä suuresta venesatamasta. Vaan siellä vieressähän ei ollut vapaita paikkoja, minne ottaa kiinni, vaan kiinnityimme viimekesäiselle paikallemme Wiesbadenin uimaseuran laituriin. Saimme portin avaimet ja maksoimme yhdestä yöstä. Uwe ja Claudia eivät olleet paikalla, vaan Pariisissa ja senhän tiesimmekin jo etukäteen.

Kävelin lahden ympäri kysymään siitä suuresta marinasta pesukonetta. Yllätyksekseni minulle aukaisi portin englantilaisrouva, jonka olimme tavanneet jo Kölnissä. Hänen kanssaan kävimme tarkistamassa sataman sosiaalitilat, eikä siellä ollut pesukonetta. Rouva kertoi heidän käyneen Mainzissa eräässä kirkossa, jossa on hienoja lasimaalauksia.

Mietimme hetken, että jäisimme vielä toiseksi yöksi ja menisimme bussilla Mainziin kirkkoon, vaan hylkäsimme ajatuksen. Unta päähän ja aamulla eteen- ja alaspäin Reiniä.

Lauantai 27.6 Hurjaa menoa myötävirtaan

Jätimme Schiersteinin suuren venesatamalahden (km 506) vasta yhdentoista maissa, sillä tiesimme pääsevämme etenemään aikamoista vauhtia. Nyt jokiliikennettä oli paljon ja suuret konttilaivat alkoivat olla yleinen näky. Myös hotellilaivoja ja risteilyaluksia tuli vastaa ja meni ohi.  Katselimme Rüdesheimin kohdalla, miltä näyttää hotellilaivan jälkeensä jättämä tavara…

Rüdesheim on tunnettua viiniseutua ja suurten viinitarhojen yläpuolella näkyi Niederwalddenkmal.

Jatkoimme huimaa vauhtia alas Reiniä ja kahdenkymmenen kilometrin päässä kuvasin Kaubin kohdalla mielenkiintoisia kohteita.

Kaubin kuuluisat...

Rüdeshaimista alkaa 30 km pitkä osuus, jossa joen virtaus on erittäin suuri, koska sen uoma on suurten, korkeiden kallioiden takia kapea. Ennen Loreleyin kohtaa annoimme perässämme ajaneen konttilaivan mennä ohitsemme, jotta voisimme sen perässä ”turvallisesti” ohittaa Loreleyn kapean, kovasti virtaavan kohdan.

Selvisimme kunnialla joen kuohuista, muistellen samalla viime kesän menomatkaa, kun ajoimme saman matkan ”zu berg”. Silloin vauhtia oli välillä vain 1 solmu, kun nyt sitä oli pahimmoillaan 11,3 solmua.

Ajoimme St. Goarin Funboat Marinan (km 557) laituriin jo  hyvissä ajoin iltapäivällä ja välipalan jälkeen lähdimme kävellen kaupungille. Tässä kaupungissa on valtavasti turisteja, laskin 13 linja-autoa läheisellä parkkipaikalla. Kaikki kävelijät ja joenvarren polkupyörämatkailijat on ahdettu samalle kävelykadulle, joten tungosta riittää ja ravintoloissa asiakkaita.

Me päätimme lähteä joen toiselle puolelle lautalla. Jonotimme lippuja ja saimme käteemme pinkit nauhat, jotka ilmeisesti toimisivat lippuina myös takaisin päin. Löysimme melkein vahingossa St. Goarhausenista ruokakaupan, kun ensin olimme vierailleet paikallisessa kirkossa. Kävellessämme ostokset Kapun repussa rantaan päin huomasimme lippukassan, josta sai ostaa 5 Euron menopaluu –lipun Loreleyn kalliolle. Nyt saimme käteemme vihreän nauhan ja menimme muiden matkustajien kanssa bussiin.

Kun varttitunnin ajelun jälkeen bussi kaarsi parkkipaikalle, ihmettelimme autojen ja väen paljoutta; emme tienneet Loreleyn olevan niin suosittu turistinähtävyys. Kävellessämme kysyin eräältä ovimieheltä, miksi väkeä oikein menee liput kädessä suljetun portin taakse. Hän kertoi, että siellä alkaisi Unheilig –bändin konsertti. No, sehän se selittikin väenpaljouden. Kiertelimme kalliota, kiipesimme hyville näköalapaikoille ja päätimme vihdoin lähteä takaisin alamaailmaan, joen tasolle. Menimme odottamaan bussia, joita näimme olevan parkissa ainakin kymmenkunta, vaan mikään ei ollut lähtevän näköinen. Sitten eräs bussikuski kertoi, että kyseessä on virallinen konserttikyyditys, ja bussit lähtevät takaisin vasta konsertin jälkeen. Muuta konstia meillä ei olisi päästä pois, kuin odottaa tai lähteä kävelemään. Valitsimme jälkimmäisen, sillä kalliolta oli portaita myöten mahdollisuus päästä ”suoraan” alas. Kun vihdoin olimme tiellä Loreleyn kallion juurella, oli meillä vielä liki 3 kilometrin matka käveltävänä kuumassa auringonpaisteessa lautalle. Takaisin St. Goariin päästyämme kävimme juomassa hyvin ansaitut tummat oluet ja samalla söimme paikallisessa ravintolassa, Hotel am Markt. Ja taas uni maittoi…   

Täältä ylhäältä kävelimme sadat raput alas ja oikealla näkyvää tietä myöten lautalle,
joka juuri ylittää joen

 Sunnuntai 28.6 Pyykkipäivä ja junalla vuorelle

Sunnuntaina oli taas pyykkipäivä, sillä täällä St. Goarissa oli nyt pesu- ja kuivauskoneet. Minä vahdin konetta ja Kapu kävi huoltsikalla tankkaamassa dieseliä. Päiväruokailuksi menimme syömään pitsan puoliksi ja jälkiruuaksi ostimme jäätelöt. Kaupungin yläpuolella on linna, Burg Rheinfels, ja sinne menimme pikku junan kyydissä. Emme ostaneet lippua varsinaisen linnan sisäänpääsyyn, sillä viimeinen kuljetus takaisin alas lähtisi jo reilun puolen tunnin päästä.  Emme halunneet eilisen toistuvan, vaan tyydyimme katselemaan näköalaa ja paikallisen romanttisen hotellin tarjoamia näkymiä.

Burg Rheinfels

Junalla mäen päälle, ja takaisin alas...

Maanantai 29.6 Sateen vangitsija –tilataideteos

Jätimme St. Goarin mukavan marinan tavalliseen aikaan, yhdeksän maissa ja suunnistimme taas jokea alavirtaan. Liikennettä oli paljon ja linnoja kallioiden rinteissä monia sekä pieniä kaupunkeja useita, joihin mihinkään meillä ei ollut veden mataluuden takia asiaa.

Kaksi Naton hävittäjää pelästytti meidät ylilennollaan ja pian Koblenzin ohitettuamme näimme ruotsalaisveneen, jolla oli masto kannella.

Kiinnityimme Remagen Oberwinterin marinaan (km 639) pian kolmen jälkeen ja löysimme ruokakaupan aivan läheltä. Kirkkoon emme päässeet sisälle, sillä se oli lukittuna, vaikka ymmärsimme ilmoitustaulutekstistä toisin. Illalla lähdimme kävelylle hankkimaan kunnon hien ennen suihkua. Kuljimme joen ja satama-altaan erottavan kannaksen päähän, ihailimme Regenfänger –taideteosta, kuvasin täysikuuta ja ihmettelimme vedenkorkeusmerkintöjä.

Regenfänger taideteos...

23.-25.6.15 Kuningatarkin kaupungissa

Tiistai, 23.6.15

Seurassamme eilen ajanut moottorivene lähti hyvissä ajoin aamulla Erlenbacherin marinasta ja mekin irrotimme köytemme ennen yhdeksää.

 Viiden kilometrin ajon jälkeen tulimme taas sululle, tietenkin. Vielä on edessä tällä Mainilla tämän Wallstadtin (km 101, 4 m) jälkeen 8 sulkua, ja matkaa on enää 101 km.

Pääsimme ajamaan sulkuun melkein viivytyksettä ja odottaessamme veden laskevan, katselin rohkeata ruohonleikkaajaa, jonka työturvallisuus onneksi oli varmistettu kunnolla.

Mainin nimi näkyy, vaan sulun nimeä saa etsiä...

Tällä sululla oli uusittu sulkumestarin rakennus ja huononnuksena entiseen on nyt sulun nimi huonosti havaittavissa ja näkyvissä. Tunti aamuisesta lähdöstämme ajoimme ulos sulusta, joten kyllä siinä viivytystä oli, koska ajomatka oli vain 5 km.

Seuraavina olivat sulut Obernau (km 93, 4,01 m) Kleinostheim (km 78,6,8 m) ja Krotzenburg (km 64, 2,74 m), ennen kuin kiinnityimme sateessa ja kovassa tuulessa Hanaun Bootsclubin laituriin. Alueen portti oli tietenkin lukossa, eikä paikalla näkynyt ketään asiaankuuluvaa henkilöä. Soitin jollekulle klubin johtohenkilölle, joka lupasi järjestää asian. Pian paikalle saapuikin jäsen, joka pyyteli anteeksi osaamattomuuttaan ilmoittautumispapereiden täytössä. Saimme yhdessä muodollisuudet hoidettua ja hän neuvoi meille, missä on huoltoasema ja supermarket. Jätimme kanisterit kärryineen huoltsikalle ja talsimme supermarkettiin, joka oli reilun kilometrin päässä. Ostokset Kapun reppuun, loput muovikassiin ja sitten täyttämään pänikät dieselillä. Selvisimme reissusta kohtuuhikisinä, sillä minulla oli jopa sadevaatteet päälläni, vaikka enää ei satanutkaan…

Keskiviikko 24.6.15

Vanha juhannus ja lähetimme Jussinpäivä -onnittelut Suomeen. Viereemme oli eilen tullut moottorivene, jossa oli ilmeisesti hieman kokematon gasti. Illalla, kun suuri hotellilaiva aiheutti ohi ajaessaan kovat laineet, tempautui naapuriveneen perä melkein poikittain pilttuussaan. Vene oli siis huonosti/osaamattomasti sidottu. Onneksi ei sattunut mitään vakavampaa vahinkoa. Vene lähti aamulla ennen meitä Hanaun marinasta ja me irrotimme köydet melko tarkasti yhdeksän aikaan. 

Lähtö Hanaun marinasta

 Kahden kilometrin päässä oli päivän ensimmäinen sulku, Mülheim (km 53, 3,8 m). Jouduimme kiinnittymään taas odotuslaituriin, sillä sululla oli punaiset valot, eikä sulkumestari kertonut minulle, kuinka pitkä odotusaika olisi. Aamulla vierestämme lähtenyt vene saapui taaksemme ja kaverit kävivät kertomassa, että sululla olisi jotain hankaluuksia ja odotusaika venyisi. Ja niin kävikin: pääsimme sulutukseen jokilaiva Neutraalin perässä vasta hieman ennen yhtätoista, odotettuamme liki 2 tuntia.

Offenbacin sululle (km 38,5, 3,18 m) tulimme hieman ennen puolta yhtä ja sieltä ulos tultuamme olimmekin jo liki Frankfurt am Mainia. Alitimme 8 siltaa, kurvasimme oikealle ja saavuimme Westhafeniin marinaan. Tämäkin paikka oli tuttu jo viime kesästä. Ajoimme laituriin ja viereisen veneen kippari auttoi osaltaan, ettemme painuneet hänen veneensä päälle, kun tuuli painoi. Kävimme etsimässä läheisestä venetarvikeliikkeestä Hafenmeisateria, vaan hän kehotti meitä ilmoittautumaan sataman baarissa. Niin teimmekin ja saimme portin ja wc:n avaimen. Muutaman tunnin levättyämme lähdimme käymään viereisen korttelin ruokakaupassa. Ja taas illalla nukkumaan…

Torstai, 25.6.15

Olimme eilen saaneet tietää, että Kuningatar Elisabeth on tänään vierailulla Frankfurtissa. Ajoitimme kaupungille lähdön niin, että emme vahingossakaan törmäisi hänen kuninkaalliseen korkeuteensa. Fillaroimme puolen päivän jälkeen kohti keskustaa, jätimme pyörät parkkiin lähelle risteilylaivojen laitureita ja kävimme ensin kirkossa. Sitten etsiydyimme raatihuoneelle. Väkeä oli paljon ja TV-lähetysautot olivat vielä paikallaan torilla, joten se kuningatar oli ilmeisesti vasta äskettäin poistunut maisemista. En saanut kunnon kuvia alueen rakennuksista väenpaljouden ja suurten rakennelmien takia.

Väkeä Raatihuoneentorilla vielä tunti Kuningattaren vierailun jälkeen

Kävelimme virran mukana poispäin torilta ja menimme katoliseen tuomiokirkkoon, St Bartholomeus.  Ylitimme Mainin ja taas menimme kirkkoon. Tosin sinne oli vaikea löytää, jouduimme kiertämään koko rakennuksen, ennen kuin löysimme St. Marian kirkon  sisäänkäynnin.

Kävelimme Mainin etelärantaa länteen päin ja vierailimme vielä yhdessä kirkossa. Ev lut Dreikönigs-kirkossa huomasin onneksi säätää kameraani, joten onnistuin ottamaan muutaman kuvan lasimaaluksistakin.

Takaisin ”omalle” puolellemme jokea kävelimme ”lukkosiltaa” ( Holbeinsteg) pitkin.

 Tämän rautarakenteisen sillan kaiteisiin on kiinnitetty ilmeisesti tuhansia lukkoja merkiksi ikuisesta rakkaudesta; kaunis näky…

Menimme uudestaan Raatihuoneen torille, josta nyt väkijoukot olivat poistuneet, mutta lähetysautot pilasivat edelleenkin maisemaa ja kuvakulmia. St Paulin kirkko raatihuoneen toisella puolella oli tänään valitettavasti suljettu, joten sinne emme päässeet. Ilmeisesti Elisabeth oli syynä kirkon kiinnioloon.

Pääsimme onnellisesti takaisin veneelle, sillä pyörämme olivat onneksi tallella. Muutaman kilometrin fillarointi oli ihan mukavaa, kun käytimme joenrantatietä, jossa ei ollut autoliikennettä; sitä enemmän kuitenkin kävelijöitä ja pyöräilijöitä kauniista ilmasta nauttimassa.

19.-22.6.15 Taas 12 sulkua takana...

Perjantai 19.6 Onnistunut irtautuminen

Illalla ja yöllä muutamien ohiajaneiden suurten alusten synnyttämä aallokko sai veneemme kölin hakkaamaan pohjaan, sillä vettä oli nyt vain 180 cm, kun syväyksemme on virallisesti 1,65. Meillä on veneessä aika paljon lastia, joten emme enää keinuneetkaan aalloilla, vaan painuimme vuoroin kölin varaan pohjaan ja hyppäsimme sitten pienen matkan ylös. Ja pohja kuului olevan karkeaa ainesta ja kiveä. Päätimme siis olla olematta toista yötä tässä paikassa, ettei vene rikkoutuisi. Lisäksi aamulla klo 6 joku koputti veneen kylkeen. Kaupungin edustaja tahtoi meidän maksavan venepaikastamme 12 Euroa; se tuntui ryöstöltä, vaan tietenkin maksoin mukisematta ja vetäydyin takaisin nukkumaan. Rahastaja oli käskenyt säilyttämään kuitin, jota pitäisi näyttää, jos poliisit tulisivat kyselemään. Ei näkynyt poliiseja, kun liki normaaliin aikaan taistelimme itsemme pois kahden laivan väliseltä paikaltamme. 

Noiden laivojen välissä kolisimme pohjaan...

Keulaköysi tarttui teräsvaijeriin ja jouduin laskemaan sen irti käsistäni. Kapu manasi hetken menetettyä punaista köyttään, vaan ajoi sitten päättäväisesti keula edellä takaisin lähtöpaikkaamme, nyt kuitenkin aivan liki vaijerissa roikkuvaa köydenpäätä. Minua hän ohjeisti puoshaalla kurkottamaan köyden päässä olevasta silmukasta kiinni, irrottamaan köyden pinteestään ja vetämään takaisin. Nöyränä tyttönä seurasin rohkeasti ohjeita, kurkottelin puoshaka tanassa ja sain kun sainkin kaikki 10 metriä köyttä vedettyä talteen. Hyvä minä…

Sulutimme Würzburgin sulussa (km 252, 2,75 m) sujuvasti Isabelle I –laivan kanssa. 

Würzburgin sululla, keskellä kaupunkia

Kymmenen kilometrin päässä oli seuraava sulku, Erlabrunn (km 242, 4,15 m), jonne ajoimme tietenkin Isabellen perässä. Jokilaivan kanssa sulutus kestää hieman kauemmin kuin yksin, sillä pääsemme sulkuun vasta kun laiva on jo asettunut paikoilleen ja pääsemme ajamaan sulusta ulos vasta sitten, kun laiva on jo melkein ulkona. Tämä siksi, että laivan potkurivirtaus aiheuttaisi meille turhia vaikeuksia, jos lähtisimme heti sen perään.

Ja taas kymmenkunta kilometriä ja edessä oli sulku. Himmelstadtin sululle (km 232, 4,3 m) ajoimme sisään 10 yli kaksi ja ulos puoli tuntia myöhemmin.

Karlstadtissa emme tällä kertaa käyneet syömässä, vaan kuvasin Ruine Karlburgin ja kaupungista mm. der ”Rote Turm’in” .

Neljän jälkeen ajoimme Isabellen perässä Harrbachin sulkuun (km 220, 4,9 m) ja jättäydyimme sitten kymmenen kilometrin päässä olevaan Gemündenin suojasatamaan. Täällä olimme olleet viime kesänäkin, joten tiesimme paikan. Täällä ei ollut mitään palveluita, vaan ei siten maksujakaan. Rauhallinen satama, sillä WSA:lla ei näyttänyt olevan yhtään alusta paikalla eikä muita matkalaisiakaan ilmestynyt laituriin. Levitimme sateensuojapressun juuri, kun sade alkoi, joten emme paljoa kastuneet. Ruokailu ja nukkumaan, totuttuun tapaan, vaikka huomenna olisikin huoltopäivä ja tänään juhannusaatto siellä, missä sitä vietetään.

SeijMer Gemündenissä WSA:n satamassa

Lauantai 20.6.15 Huoltopäivä Gemündenissä

Huoltopäivä Gemünden suojasatamassa toteutui koneen huollon osalta; vuodevaatteet yms. jäivät kyllä tuulettamatta, valitettavasti. Iltapäivällä työnsimme polkupyörät laiturilta ylös tielle ja lähdimme etsimään ruokakauppaa, jonka olimme navigaattorista paikallistaneet jonnekin ihan lähiseudulle.

Radanalitustunneli ...

Fillaroimme kolmen tunnelin kautta ratojen alta ja saavuimme suurelle rakennustyömaalla. Eihän siinä mitään kauppaa ollutkaan, ja samalla alkoi sataa. Vetäydyimme alikulun suojaan ja etsimme navigaattorista reitin Lidl-myymälään, joka näytti olevan hieman pohjoisempana, ratojen takana. Kapu oli katsovinaan, että ratojen alta pääsisi oikaisemaan, eikä tartteisi mennä ”isolle tielle”. Pyöräilimme siis sateen tauottua länteen kohti Langenprozelten –kylää, joka on muutama kilometri länteen Gemündenistä, ja tietenkin sekin Mainin varrella. Vaan eipä löytynyt mitään radanalitusoikotietä, vaan saavuimme hiljaiselle omakotialueelle. Kysyin eräältä puutarhassaan ahkeroivalta mieheltä kauppa-asiaa. Hän neuvoi ajamaan jonkin matkaa eteenpäin ja sitten siltaa myöten radan yli sekä jatkamaan, kunnes Lidl ja muita kauppoja tulee vastaan. Löysimmehän me sitten kaupat, ja ostokset tehtyämme lähdimme toista tietä veneelle päin. Pyörätie löytyi helposti ja kun seurasimme erästä pariskuntaa vaivihkaa ratojen yli oikotietä, niin huomasimme pian olevamme siinä kohdassa, jossa oli se suuri rakennustyömaa. Siitä oli siis enää lyhyt matka veneelle ja päivän liikunta-annos tuli liki täyteen arkiliikunnasta.

 Illemmalla pyöräilimme vielä Gemünden keskustaan ja kävimme syömässä Ratsschenke-ravintolassa ja pienellä kävelykierroksella viime kesältä tutussa keskustassa. Niinpä tyytyväisinä paneuduimme punkkaan odottamaan aamua ja matkan jatkumista…

Sunnuntai 21.6.2015 Sululla maihin kuvaamaan kukkia…

Aamulla lähdimme liikenteeseen yöllisen sateen jäljeltä sumuiselle joelle. Ensimmäinen sulku oli vastassa taas sen 10 km ajon jälkeen klo 9.30. Steinbach (km 200, 5,14 m) sujui mukavasti ja yhdentoista aikaan olimme jo Rothenfelsin sululla (km 186, 5,26 m), jonka myös sulutimme yksin ja ilman viivytystä.

Lengfurtin sululle (km 175, 3,99 m) kiinnityimme odotuslaituriin pian saapumisemme jälkeen puoli yhden maissa. Siinä odotellessamme minä uskalsin nousta maihin ja kuvasin kukkia ja muurahaisia laiturin takaisessa penkereessä.

Puolen tunnin odotuksen jälkeen sulusta nousi laiva ja me pääsimme siis kolmen vartin odotuksen jälkeen suluttamaan. Tällä sululla oli erilaiset pollarit kuin aiemmin, aika jännän näköiset ja melko uudet. Toista tuntia siis tässä sululla meni odotuksineen.

Tuntia myöhemmin olimme Eichelin sululla (km 160, 4,5 m), edelleen yksinämme ja sulutus sujui joutuisasti 10 minuutissa. Kolmen maissa ohitimme Wertheimin vanhan kaupungin ja siellä olisi ollut paljon katsottavaa, vaan ei tietenkään meille laituripaikkaa. Kuvasin vain kaupungin laidalla olevan entisen linnan rauniot.

Vielä sulutimme Faubachin sululla (km 147, 4,51 m) ennen kuin kurvasimme viime kesänä tutuksi tulleeseen Stadtprozelten marinaan. Sielläpä oli maisema muuttunut, suurimmat puskat oli siivottu pois, vieraslaituri oli muuttanut paikkaa ja aivan täynnä, eikä portin avainta ollut missään. Pääsimme syvyyden puolesta kiinnittymään toiseen laituriin, jossa ei ollut saatavana virtaa. Koska portin avainta ei ollut, emme päässeet marinasta ollenkaan pois, vaikka meillä oli ollut tarkoitus käydä täyttämässä dieselpänikät läheisellä huoltoasemalla. Soitin moneen kertaan ilmoitustaululla olleeseen numeroon, vaan en saanut ketään vastamaan. Siispä tyydyimme kohtaloomme, Kapu laittoi ruokaa, tiskasi ja sitten kirjoittelimme, kunnes tietokoneista loppui virta.

Lähtö Stadtprozeltenin marinasta

Maanantai 22.6.15 taas WSA:n altaaseen

Yöllä satoi ja aamusella oli sankkaa sumua. Puoli kymmenen maissa oli soveliasta jättää tämä Statdsprozelten marina ja siirtyä joelle. Tuttu tahti, 10 km ja sulku, tällä kertaa Freudenberg (km 134, 4,51 m). Jouduimme kiinnittymään odotuslaituriin, kunnes sulusta nousi laiva ja me pääsimme sulkuun WSA:n työveneen ja erään moottoriveneen jälkeen. Pian jatkoimme yhdessä Heubachin sululle (km 122, 4 m) ja ajoimme sisään samassa järjestyksessä, me viimeisenä. Sululla kuului ja tietysti näyttikin olevan remontti menossa, sillä meteli oli aivan kauhea. Betonia ilmeisesti murskattiin rakenteista ja kuljetettiin sulun yli jätevaunuun. Ja kauaa sitä meteliä ei onneksi tarvinnut kuunnella, sillä sulutus oli taas ohi reilussa varttitunnissa.

Tunti edellisestä sulusta pääsystä oli edessä Klingenbergin sulku (km 113, 4 m).Sulusta tuli ulos ensin kaksi alusta ja sinne ajoi WSA:n veneen perässä pieni risteilyalus ja me sportbootit viimeisinä.

Peräkanaa ulos sulusta...

Ajoimme viitisen kilometriä peräkkäin ja sitten kolmen aikaan  me sportbootit kaarroimme WSA:n satamaan kilometrillä 107,5. Siellä on Erlenbacherin Wassersportclubin satama ja vierasvenelaituri. Kiinnityimme laiturin päähän ja vettä oli alla tarpeeksi. Normaalit iltatoimet ja taas unta etsimään.

SeijMer Erlenbacherin laiturissa